keskiviikko 31. joulukuuta 2014

2014

tylsä otsikko ik

Taas on yksi vuosi takana! Aika tuntuu kulkevan ihan järjettömän nopeasti, äskenhän vasta juhlittiin vuoden 2014 alkamista :'D
Monien nukkeilijoiden tapaan minäkin päätin tehdä tällaisen nukkevuosi-postauksen, jossa siis laitan jokaisesta kuukaudesta pari kuvaa ja kerron, mitä silloin on mun nukkeilussa tapahtunut. Anteeksi tekstien vähäisyys, tuli vähän kiire tätä postausta tehdessä XDD (osa kuvista on ladattu flickrin ja osa picasan kautta, mistä johtuu kuvien kokoerot).

tammikuu


Suurin muutos tässä kuussa tapahtui heti alussa, kun sain uuden kameran. Kuviven laatu parani roimasti vaikken osannut vielä käyttää kyseistä kapistusta hyvin, ja sen myötä myös blogi oli mukavan aktiivinen. Lumettoman alkutalven jälkeen satanut lumi piristi kummasti, ja kuun lopulla sain 300 lukijaa täyteen.


helmikuu



13. päivä helmikuuta saapui viides ja viimeisin nukkeni, Promise. Blogiin neiti tuli kuitenkin vasta kuun loppupuolella.


maaliskuu


Maaliskuun alussa postista tuli jälleen pari nukkeiluun liittyvää pakettia, joiden ansiosta sain Promisen valmiiksi. Sain toisen kuvatarinani aloitettua. Näihin aikoihin tutustuin myös Oonaan, Isaan, Niinaan, Mamuun ja Adaan kikin välityksellä.


huhtikuu



Tässä kuussa eivät nukkeni uudistuneet lainkaan, mutta entisestään lämpenevät säät piristivät  innoittivat kuvaamaan.


toukokuu

T


Nukkejen ulkonäköjen tuntuessa hieman tylsiltä kokeilin Irinalle tämän vanhaa peruukkia ja toisia silmiä. Kuun loppupuolella alkoi valitettavasti epäaktiivisuuden kierre, joka on käynnissä vieläkin ;-;


kesäkuu




Vaikka loma alkoi, kesäkuu oli epäaktiivisin kuukauteni so far. Desuconissa tuli käytyä (jossa tutustuin Sonjaan ja Annikaan), mutta nukkerintamalla muutoksia ei tapahtunut.


heinäkuu

aaqua10 3 0mtilannekuva


Rippijuhlista saaduilla rahoilla ostin itselleni makro-objektiivin, joka toimi loistavasti - sen suurempiin kuvaussessioihin se ei hyvyydestään huolimatta innoittanut. Kävin myös Animeconissa Isa, Alli, Ada sekä Oona seuranani.


elokuu

tears 010

Elokuussa tuli julkaistua vain yksi postaus, sillä kuvausinto oli täysin tiessään. Nukkeinnostusta taisi tähän aikaan vielä löytyä, mutta laiskuus vei melkein aina voiton nukkeasioilta.


syyskuu
18 01 7

Koulukiireiden sekä edelleen jatkuvan laiskuuden takia syyskuussa blogi oli epäaktiivisempi kuin elokuussakaan, sillä ainoa asia mitä julkaisin oli conipostaus Traconista. Tracon oli varmaan kivoin con siihen mennessä, pääsin jälleen tapaamaan mautopaaveja (kaunis nimi kaveriporukallemme), joihin oli matkan varrella liittynyt myös Sara.

Vaikken blogia juuri päivitellytkään, nukkeni kokivat kuitenkin roimasti muutoksia (tai noh, postasin niistä vasta lokakuussa) - Irina ja Aqua saivat uudet peruukit, ja kaikki nuket uudet silmät Meredyä lukuunottamatta.


lokakuu

dollyversary0 promisey 08

(kuvassa Oonan nukke Liz)

Toinen päivä lokakuuta vietettiin toisen dollyversaryni merkeissä (vaikkei sitä kyllä varsinaisesti juhlittu, haha). Tapasin jälleen itä-suomalaisia ystäviäni, kun Ada ja Oona matkasivat Allin luokse pääkaupunkiseudulle. Kävimme yhdessä Popcult Dayssa, kuvaamassa Sonjan kanssa sekä Helsinkin keskustassa.

marraskuu

m01 020

Yhä vain aikaisemmin tulevan pimeyden takia kuvaamisesta tuli hankalampaa. Nuket kyllä innostivat, mutta en ollut kuvailujen tuloksiin millään tyytyväinen.


joulukuu

14 v08+ 050

Sitten päästäänkin jo tähän kuukauteen! Vaihdoin Irinalle takaisin vaaleanliilat chipit joita aikaisemmin neidille testailin, ja Nickinkin silmät kokivat pienoisia muutoksia.Tänne Etelä-Suomeenkin satoi lunta, jonka tuoma valoisuus mahdollisti kuvaamisen aikaisempaa paremmin.




Kaikenkaikkiaan vuosi 2014 on ollut yksi parhaita tähän asti! Tapasin paljon uusia ystäviä joista on tullut tärkeä osa jokapäiväistä elämääni, ja vuosi on muutenkin ollut antoisa. Tänä vuonna koen parantaneeni kuvaustaitojani, sillä osaan nyt käyttää kameraani paremmin kuin aikaisemmin. Nukkeilijana en kuitenkaan kehittynyt juurikaan (ainakaan jos vertaa edelliseen vuoteen), ja syynä lienee taitojen ruostuminen vähäisen kuvaamisen tuloksena. Postauksiakin on tullut tehtyä yli puolet vähemmän kuin vuonna 2013 :'D

Lupaus ensivuodelle on se, että saisin paremman postaustahdin palautettua. Tavoitteena on 3 postausta per kuukausi, katsotaan pääsenkö lähellekkään sitä! Myös flickrissä yritän aktivoitua.

Toivottavasti vuodesta 2015 tulee yhtä mahtava tai jopa parempi kuin tämä vuosi on ollut - odotan jo innolla, mitä se tuo tullessaan.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !!


tiistai 23. joulukuuta 2014

It's christmas time

damn soi cokismainokset päässä

02 01 03 04 06 050 08 12 13 09 110 100'

Moiks ! Vaikka virallisesti jouluaattoon on enää muutama minuutti aikaa, muhun ei oo oikein tunnelma tarttunut - ehkä sekin vielä ehtii tulla. Nappasin tänään pari jouluaiheista kuvaa (jos noita nyt sellaisiksi voi sanoa), enjoy! ^^

01 02 03 04 05 06 07 08

Hyvää joulua kaikille !