torstai 23. tammikuuta 2014

magia

Hej alla vänner !
ruotsinkieli on jotenki tunkeutunu mun päähän ja oli pakko kirjottaa jotain ruotsiks .3.

Kuvailin jälleen kuvatarinaa, taidan päästä nyt kunnolla taas vauhtiin tän asian kanssa 8) Sanon tän nyt taas kerran mutta kuvatarinan laatu on ihan kammottava sisäkuvien takia. Mun ministudion valot ei jotenkin mystisesti toimi, ja nää tietyt osat tarinaa on vaan ihan pakko kuvata juonen kannalta sisällä. Kyllä mä mieluummin menisin tonne pakkaseen paleltumaan ku ottamaan tälläsiä kakkakökkökuvia, uskokaa pois.

Selitykset sikseen, ja kuvatarinan toisiksi viimeiseen osaan ~ ! (tän koko kuvatarina"sarjan" loppu ei sitten tuu olemaan mitenkään eeppinen, että älkää odottako liikoja).

 
picfic ◇ sniper
osa 4/5


parantajan henki on kuin ihmisen, pienesti muokkailtuna vain.


Siitä on otettu kaikki noituus pois, ja tilalle on laitettu niin sanottua hyvyyttä.


Ihmishenki ei kuitenkaan voi elää ilman varjopuoliaan, joten tällaiset ihmiset ovat käytännössä kuolleita.


Parantajat ovat vain keinotekoisesti hengissä, pelkän hyvyyden varassa riippuen.


" Minä olin menettänyt tajuni. Kun heräsin, olin jossain muualla. "


" Minulla ei ollut mitään hajua missä olin, joten jatkoin vain eteenpäin. "


" En edes tiennyt, tulisinko elämään vai en. "


" Kaikki mitä muistan, oli jomottava pääni ja siitä tuleva tahmea neste. "
eli siis veri


Irina: -- Ja sitten löysin tieni takaisin tänne. En siis kuollutkaan.

koko kuvatarinan rumin kuva yäkh

Aqua: Olit oikeassa, Nicki. Parantajaa ei tosiaankaan voi tappaa.


Nicki: no öhm tietysti olin Odottaisitteko hetken, tulen kohta takaisin ~

Irina: Toki odotetaan..?

*toisessa huoneessa*



Nicki: *kävelee eteenpäin*


Meredy: *kulkee tottelevaisesti perässä ketju kaulassaan*


Nicki: *tönäisee Meredyn huoneen perälle istumaan*  No niin. Sinä pysyt sitten täällä.


Nicki: *kumartuu sitomaan ketjuja seinään* En havainnut sinussa minkäänlaista yliluonnollista energiaa, joten pelkät ketjut riittänevät pitämään sinut lukittuna.


Nicki: *naurahtaa pilkallisesti nostaessaan aseen maasta* Ja tämän minä tietysti otan. Et kai kuvitellut, että voisit pitää pikku pyssysi?


Nicki: Ei ulospääsyä. Ei ruokaa.


Nicki: *hymyilee kierosti lähtiessään huoneesta* Katsotaan miten sinä pärjäät.
   
~


Irina: No niin, Nicki. Sinä et saa muuttaa Aquaa noidaksi, ja tiedät sen ihan hyvin itsekin.


Nicki: Joten mitä ehdotat? En pysty vastustamaan sitä tunnetta ikuisesti.


Irina: *nousee seisomaan* Me kokeilemme jotain, minkä ei edes pitäisi olla mahdollista.

 nickin kiiltävät hiukset -____-

Irina: Toivottavasti olet varautunut pieneen kipuun.

~

Kuvatarina oli niin täynnä kökköjä kohtia että itkettää, varsinkin toi katkeaminen keskellä kun Nicki menee Merpan luokse. Nyt merkityksetön meredyshoot, tämmösissä ei oo mitään järkeä, mutta nukkeja on kiva mennä kuvaamaan randomisti ja ilman sen suurempia tavotteita lopputuloksesta :'D Tää on kuitenkin ainoo asia postauksessa mihin oon ees vähän tyytyväinen, joten koittakaa kestää.


bye ♥

18 kommenttia:

  1. Tosi ihana kt ja shoot nwn

    VastaaPoista
  2. Upea kuvatarina, Se saa odottamaan jatkoa aivan sietämättömän innokkaasti :D Ja tuo Meredy shoot, i-h-a-n-a! ♥

    VastaaPoista
  3. Ihanaa jatkoa kuvatarinalle! ♥
    Merppa on superkaunis, rakastan noita sen silmiä ja shoot oli aivan ihanainen :-3

    VastaaPoista
  4. YO ÄITI BOY SINÄ KÄYTIT TÄSSÄ KUVATARINASSA HYVÄÄ MUSIIKKIA

    umtz umtz. Ku kuuntelin ton biisin tänään aamul niin kelasin miten jonkun joka tekee ns. tummasävyisemmän kuvatarinan kuin mä, pitäis käyttää sitä jossain osassa ja sit sä käytit tätä *o* ♥ my dreams just came true. Musiikki oli hyvin hienoa ja hienostunutta ja varjoisaa ja bustrea ja hirviökissamaista (monstercat release hehee) ja sopi tähän tarinaan. ♥♥♥

    ...nyt kun olen päässyt yli musiikki-ihkutuksesta voin jatkaa muihin asioihin.

    Kuvatarina itsessään oli pelkkää upeutta ja täydellisyyttä *o* Rakastuin noihin alun muokattuihin kuviin, miks kaikki osaa tehä tommosii ja mä en saa gimpillä/photoshopilla muuta kuin rumuutta aikaan. Ja sit noi alkusanatkin, ah! Kiteytit ne niin ihanaan muotoon ja ne kuulosti 100 kertaa vakuuttavammilta kuin Kaisaniemen Hesburgerissa xD Rakastuin myös noihin mustavalkoisiin muistokuviin, ne ovat hyvin hienoja ja manaattisia.

    Ja sit toi kohtaus missä Nicki otti Merpalta aseen pois ; - ; <3 Siinä oli jotain tosi dramaattista ja upeeta, varsinkin tossa vikassa kuvassa 8) Ihanku jostain leffasta tai jostain, en ymmärrä miten saatkaan nukeilles noin hienoja ASENTOJA sekä shootteihin että kuvatarinoihin. Ei ihme, että sun lukijamäärä onkin kohta yhtä paljon kuin mulla Dx Koska sun blogis on kakskymmentä kertaa parempi ja hienompi ja arvaa olenko kateellinen?

    ...En. Ostin tänään UV-suotimen mun objektiiviin lälläslää, nyt saan hyvän kontrastin kuviin muokkaamatta :P toivottavasti. luultavasti. ehkä. 8)

    Wihhihhii mutta siis nyt alkaa toi biisi soimaan jo kolmatta kertaa putkeen ja kirjoittelen tätä kommenttia vieläkin ^^" Mutta öh Meredy on hyvin merppaisa ja hieno shootti oli. :) tykkäsin sen asusta ja erityisesti tosta hameesta jota minä en ainakaan tehnyt ... 8)

    ps. tuut meille joku viikonloppu silleen hienosti yöks ja nukkeillaan ja muuta kivaa, nyt alkaa olla helpompaa ku mennään valoa kohti eikä aurinko laske jo kolmelta ;D laita viestiä tai jtn niin sovitaan asiasta oi manaattikamuni

    VastaaPoista
  5. Tosi upee kuvatarina, kivan pitkä :3

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Awwws, ihana kuvatarina, jälleen kerran ;________; <333333

    VastaaPoista
  7. Wow upee kt :3 Rakastan nukkejas <3 aaaaaaaaaaaaaa ihanaaa

    VastaaPoista
  8. Waaah, tosi upee kt♥ Noi ekat kuvat oli tosi eeppisiä ja super hyvin muokattuja! Noi sisäkuvat on myös ihan super hyvälaatusia ಥ u ಥ Miksei mun kuvat voi olla noin hyvälaatusia , w ,
    Toi Meredy shootti on tosi ihana, neitosen vaatteet on siinä ihan syötävän suloset :3 Tuo vika kuva oli ehkä oma suosikkini (˘ ³˘)

    minunsuloisetnuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Oikee aivan mahtava kuvatarina owo Siis oot liian hyvä tekeen näitä <333 Ja noi kuvat Merpasta oli kyllä ihania >u<

    VastaaPoista
  10. Apua apua apua! Aivan käsittämättömän upea kuvaatarina ja en mää mitää laatua jaksa miettii ku on näin upeet nuket ♥♥♥♥ Oot ihan mahtava kuvaaja ja kuvakulmat ja asennot on niin kauniita! ♥♥♥♥
    Pianpian jatkoa :33

    VastaaPoista
  11. Ihana kuvatarina<3 Hyvälaatnen ja kaikkee QuQ Odotan innolla jatkoa! Söpö toi Meredy-shootti :3

    VastaaPoista
  12. ARRRGGHHHH. Mistä_näitä_uskomattoman_täydellisiä_kuvatarinoita_oikein_tulee?!?!? Siis RAPV on sellainen nukke että ei uskoisi että siitä pystyisi tekemään mitään noitaan viittaavaakaan, mutta oho, sähän teit siitä aivan uskomattoman hyvän noitahahmon!! Ja juoni_juoni_ja_juoni. ÖRRGGHHH MÄ EN KESTÄ!!! Ja siis niiin mahtava kuvatarina että ÖÖÖRGGHHH. Jatkoa odotellaan myös täälläpäin *Q* Ja Merppa... Oi Suuri yli-Merppa!! *palvotipalvoti* Olet liian kaunis oi suuri yli-Merppa *Q* *palvotipalvoti* Iiiiihh en voi kirjoittaa tän tarinan mahtavuutta yhteen kommenttiiin *Q*

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia ja hämmentävä kt :3

    VastaaPoista
  14. Oh vai että kuvatarinalle tällaista jatkoa ~ Tämä alkaa mennä kyllä juonellisesti kiinnostavaksi, joten seuraavan kerran kun postaat niin postaathan taas kerran kuvatarinan osan, vaikka se onkin vika, mutta silti ! Haluan jo tietää että mitä olet suunnitellut > w <

    Mutta joo, taas kerran tollanen elävästi toteutettu tarina :o ja laadukkaita kuvia ja musiikkia on taas pakko kehua <3 Mä en vaan enää suostu ymmärtämään sitä että miten te kaikki löydätte aina hyvän musiikin teidän tarinoihin Q w Q Mulla siihen musiikin etsimiseen menee iät ja ajat e___e' Mutta musiikki loi ainakin mulle sellasen epävarman ja hieman mystisen olon. Nyt en ole kyllä yhtään varma, ei ole edes arvauksia siitä että miten ajattelit jatkaa tätä tarinaa, mutta uskon että ajattelit jatkaa tätä jotenkin mysteerisesti ;3 Noi alun selitykset hieman avasi tätä tarinaa itse asiassa mulle lisää, nyt tajuan paremmin sun tarinan kannaltaa nää kaikki parantaja- termit jne. ^-^ Mutta hienosti tehty tämäkin tarinan osa ! <3

    Ja naws noi vikat Meredy-kuvat ah *u* Meredy on vaan niin kaunis ja toi asu minkä sille puit on ihanan värikäs ja sopii sille :3 Varsinkin toi kahdestoista kuva oli kaunis, koska toi aurinko paistoi juuri oikeasta kulmasta kohti Meredyä~ ja noidenkaan kuvien laadusta ei tarvitse varmasti sanoa mitään & osaat näköjään ihan missä vain kuvissa posettaa nukkesi hyvin > o < Wow, kaunista ♥ Mutta joo, kuten jo sanoin niin postaa taas pian 8'3

    VastaaPoista
  15. Annas kun kerron sinulle pienen salaisuuden. Koko tarinassa oli tasan yksi kuva, joissa kuvassa olisi ollut parannettavaa. YKSI. Jokainen muu kuva oli sulaa täydellisyyttä. En olisi kiinnittänyt tuohon yhteenkään huomiota jos et olisi valittanut peruukin kiiltämisestä, höhlä :D Sinä katsos osaat kuvata. Siksi kaikki kuvat ovat nam-laatua.

    Tarinaan. Ihanan mystinen edelleen. Alun selitykset olivat minustakin hyvä juttu, auttoivat ymmärtämään tarinaa taas vähän paremmin. Ja itse tarina on aina vaan niin ihanan luontevasti etenevä ja repliikit niin ihania ja fpiaejfaeoj ;-; Voisin vielä infota tähän että ah oikeesti miten kuvat ja teksti taas tukee toisiaan ja nuo. Posetukset. Liika luonnollisia senkin yli-ihminen.

    Meredy-shoottikin on nams. Tykkään tuosta miten palleroisen keltaiset silmät korostavat huulia ja huulet chippejä, Meredy näyttää niin ihanan ainutlaatuiselta (ok ihankun sun kaikki nuket ei näyttäis) en ymmärrä mistä keksit kaikkia randomeja silmähiusmeikki-yhdistelmiä joita kenellekään ei tulisi mieleen testata JA ne näyttää sitten noin upealle :33 mutta joo siitä shootista vielä että eka kuva on multinam ja ehdoton lempparini <3

    VastaaPoista
  16. Anna mulle meredy tai irina mussuka(t) ne on niiiiiiii IIIIIIIHANIIIIIIiI<3<3<33<3<3<3<3<

    pullipdrea.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!
    Sekoan, kun nään meredyn!!!! >/////< Se on söpis, cool, viekas, ihana, kaunis, söpis (sanoinko sen jo.. ._.)
    MIKS EOKSEN PITÄÄ OLLA SE HIMPUTIN SOLD-OUT!!!!!!! *kärsii maassa polvillaan*
    Haluun Eoksen!! >.< Haluun haluun haluuuuuun hhhaalluuuuuuunnnn!!!!!!!!
    Ne sen ihanat stock-out vaatteet ja meikit ja kaikki!! *Q* *kuolaa*

    VastaaPoista